Kriittinen massa kiittää kaikkia osallistujia!

Viikon kestänyt mielenilmausketju ydinvoimaa vastaan huipentui Yonan ihanaan akustiseen keikkaan perjantai-iltapäivänä eduskuntatalon edessä.

Tuo vettä ydinvoimattomalle suihkulähteelle

Hei,


tänään iltapäivällä eduskuntatalon edessä voi ihmetellä ilman ydinvoimaa toimivaa suihkulähdettä. Ottakaa vesipullot mukaan,  kaikki vesi on tuotava paikalle itse ja suihkulähde tarvitsee hörpittävää, vaikka säästeliäs onkin.

Neljän maissa Yonan akustinen yllätyskeikka ja lukutuokiossa luettavana Leena Krohnin Vihreä vallankumous. Kasvomaalausta taidemaalarivoimin.

Tervetuloa ja vesipullot messiin!

perjantain menovinkki

Kriittisen massan mielenilmausketju ydinvoimaa vastaan on jatkunut lukuisten eduskuntatalon eteen saapuneiden panostuksella joka päivä klo 8 - 18. Aloitimme maanantaiaamuna 1.11, ja niin ohikulkijoiden kanssa käydyt keskustelut kuin ketjuun osallistuneiden ihmisten viitseliäisyys ja rohkeus ovat herättäneet toivoa paremmasta. Ketjussa on nähty mm. kylmien miesten juhlaperformanssi ja ydinjätteen hautajaisitku. Huomenna, perjantaina 5.11 ketju saavuttaa 50 mielenosoitustyötunnin tavoitteensa, ja loppuhuipennuksena paikalla on ydinvoimatta toimiva suihkulähde, kasvomaalausta, ääneenlukutuokio ( Lena Krohnin Vihreä vallankumous ) sekä klo 16 tienoilla loistava Yona - akustisena, luonnollisesti. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi paikalle!

Huippua musaa huomenna

Pilvet liikkuu minä en. Yona akustisella yllätyskeikalla eduskuntatalon edessä huomenna neljän jälkeen. Viikon mittainen mielenilmausketju päättyy huippuun musaan!

Ydinjätteen hautajaisitku

Pipa esittää tänään torstaina 4.11 klo 17 jälkeen. Tulkaa kuulolle! Myös huomenna iltapäivällä ohjelmaa - ydinvoimaton suihkulähde, kirjastontädin satutuokio " Vihreä vallankumous", kasvomaalausta ja yllätysesiintyjä. Saapukaa runsain joukoin juhlistamaan upeasti jatkunutta mielenilmausketjua!

Torstain aamufiiliksiä

Mielenilmauksen neljäs päivä alkoi näin. Ketju ei ole katkennut vielä kertaakaan. Jee!

Päivystävä pehmopapukaija työssään

Aktivistipäiväkirja 3.11.

3.11.

03.15

Heräsin sateeseen.  Voi ei, miten miekkariketjun nyt käy? Tuleeko kukaan seisoskelemaan eduskuntatalon eteen kaatosateessa ja puuskatuulessa?

06.55

Sääennusteen mukaan sade jatkuu torstaihin puoleen päivään saakka. Tekstareita. Mitä tehdään?

07.55

Virittelemme banderollia paikoilleen. Tuuli riuhtoo kangasta, se saattaa karata myrskyn mukaan. Sataa hieman vähemmän ja aamun ensimmäiset aktivistit keltaisissa sadetakeissa ovat hyvällä tuulella. Hauskaa. Flyerinippu jakoon ajankuluksi.

11.40

Olen myöhässä, onneksi Jarmo on paikalla.

Kukaan ei halua flyereita.

Kuvaan ohikulkijoita, ihmisiä ja autoja. Seuraavia miekkaripäivystäjiä. Tuntuu hienolta että ketjumme ei katkennut edes marrasmyrskyyn.

17.40

Sataa ja tuulee. Lähden vähän etuajassa hakemaan banderollia, koska arvelen viimeisen vuoron päivystäjien olevan jo ihan jäässä.

Ohikulkija oli lyönyt tänään performanssia pitäneitä taiteilijoita. En olisi voinut etukäteen uskoa että niin voisi oikeasti käydä. Surullista.

Laitamme kamat kasaan. On ankea olo. Banderolli on litimärkä eikä haluaisi irrota pylväästä.

---

Mietimme pitäisikö ketju katkaista tähän. Päätämme kuitenkin jatkaa huomenna tavalliseen tapaan ja seurata tilannetta.

Ripustan banderollin eteiseen kuivumaan. Päivän sateessa viettänyt pehmopapukaija kuivattelee jakkaralla.

Aktivistipäiväkirja 2.11.

2.11. tiistai

11.30-12.30

 Alkaa hymyilyttää heti kun tullessa Kiasman kulmalta näen pienen mielenilmauksemme. Tämä ei voi tuntua uhkaavalta kenestäkään.

Jaamme flyereitä ohi käveleville. Ei tule niin kylmä kuin paikallaan istuessa ja on muutenkin mukavaa kun on jotakin tekemistä.

Tämä on mukava tapa tavata uusia ihmisiä. Naiset rauhan puolesta –aktiivit tuovat mukanaan hienot maalatut sateenvarjot ja vuosikymmenten kokemuksen. Odotan että ensin tulleen ei tarvitse jäädä paikalle yksin.

13.45-14.35

Minut soitetaan paikalle, kun ei halua olla paikalla yksin. Ymmärrän.

Keskusteluja flyerien jaon lomassa. Liikennevaloihin pysähtyneestä autosta rullataan ikkuna auki ja pyydetään flyeriä.

Ei se ole mitään pakkoydinvoimaa, siitä äänestettiin, joku sanoo.

Aika pieni mielenosoitus!

17.30-18.05

Valokuvaan banderolleja.

Oletko sinä ihan yksin?

On tullut pimeää. Saan säälipisteitä ohikulkijoilta. Ensimmäistä kertaa minun on välillä vaikea katsoa ohikulkijoita. Tuntuu että näytän kylähullulta. Eikä ole muistikirja mukana että voisi seurustella sen kanssa.

Hyvä fiilis palaa kun liikennevaloihin pysähtyneestä poliisiautosta hymyillään ja vilkutetaan. Vilkutan takaisin.

Saan seuraa purkuun ja roudaukseen. On iloinen ja väsynyt olo. Kertailemme kävellessä päivän tunnelmia ja tapahtumia. Minua on tänään halannut ja taputtanut selkään monta ihmistä joita en ole tavannut ennen. Ja hymyyni on vastattu hymyllä. Siitä saa ilovoimaa. Paljon.

Illalla lähetän kuvia facebookiin, kommentoin ja päivitän. Kirjoitan. Olen iloinen että olen mukana. Juuri näin sen pitää olla, kaikki tekee mitä jaksaa, voi ja haluaa. Ei yliyrittämistä. Eikä menestyksen pakkoa. Ollaan vain. 

Aktivistipäiväkirja 1.11.

1.11. maanantai

klo 7-7.45

Lähetän sähköpostia mielenilmauksesta toimittajille.

klo 8-11

Aktivistin ensimmäinen haaste suhteessa oman mielipiteensä ilmaisemiseen, on ehtiä ajoissa itse järjestämäänsä tapahtumaan.

Melu ja pakokaasujen määrä on yllätys, päätämme kuitenkin pysyä jalkakäytävän reunassa että ihmisten olisi helpompi tulla juttelemaan.

Mitä tässä tehdään? Mietimme. Hymyillään ja vilkutetaan. Free style!

Liikennevaloihin pysähtyvissä ratikoissa jokainen pää kääntyy. 

Demokratiaa – Ei pakkoydinvoimaa!

Hanna soittaa kammalla Finlandiaa.

Puhtaan energian puolesta!

Onko teillä tarpeeksi päällä? Eikö teille tuu kylmä?

Te nuoret olette Suomen toivo!

Piirrän.

Peukkuja! Autoista, ratikoista ja kävelijöiltä.

- Ei tuo hyödytä mitään, joku sihahtaa.

Tuoli hajoaa.

Annan haastattelun kielellä jota en osaa. Hyvän puolesta.

Naurattaa kaikki.

Sormet on niin jäässä etten saa tennareiden nauhoja auki kun pääsen kotiin.

Kirje Jyrki Kataiselle

Helsingissä,3.11.2010

Hyvä valtiovarainministeri. Asiani koskee kengännumeroanne. Tahdon näet lahjoittaa teille itse kutomani villasukat. Minkä kokoiset olisivat sopivat?

Hiukan myös tahtoisin käsitellä ajamaanne energiapolitiikkaa. Kuinka on mahdollista, että samaan aikaan väitetään Suomen pyrkivän säästämään energiaa ja satsaavan kestävään kehitykseen, mutta kuitenkin on kerrassaan pakko rakentaa monta uutta ydinvoimalaa? Ja ellette usko säästäväisyyteen ettekä lämpimiin villasukkiin, minne on kadonnut usko Suomen ylivertaiseen johtajuuteen teknologisten innovaatioiden saralla? Luulisi meidän kykenevän keksimään parempaakin kuin ydinvoima. Se olisi aivan fantastista.

Vielä eräs seikka joka painaa mieltäni.Käsitykseni siitä, mikä on oikeaa työtä, poikkeaa voimakkaasti teidän käsityksestänne. Valtakunnan asioiden hoitaminen perinteikkäällä maan tavalla kyllä varmasti käy työstä hyvinkin, mutta ydinvoiman lisärakentamisella en lapsilleni lähtisi kehumaan. Kiire, jolla asiaa valmisteltiin, elinkeinoministerin kummallinen huumorintaju tulevaa energiantarvetta ja sen täyttämistä laskettaessa,vaihtoehdottomuus ja julkisen keskustelun pintapuolisuus eivät vahvista kansalaisten käsitystä toimivasta demokratiasta. Kun lisäydinvoimaa vastustaa yli puolet kansalaisista, oikeana työnä voisi pitää eri energiaratkaisuiden perusteellista, julkista läpikäyntiä, niin että myöskin taustavaikuttajatahot olisivat tässä avoimesti mukana. Tämän jälkeen olisi edellytykset järjestää esimerkiksi kansanäänestys asiasta.

Itseäni huolestuttaa eniten se, että näennäisen halvan ja helpon energiaratkaisun avulla voidaan taas hetkeksi tuudittautua jatkuvan kasvun utopiaan. Kasvun viimeinen raja voi tulla vastaan huomattavasti aiemmin kuin ydinjätteet maaperässämme käyvät vaaralliseksi, mikäli olemme niin onnekkaita, ettei mitään yllättävää katastrofia tapahdu. Taloutta voisi kuitenkin rakentaa uudenlaisillakin rakennuspalikoilla, ja ehdottomasti uusilla arvoilla. Oikeaa työtä olisi näiden etsiminen.

Eräs ystäväni sai minut ymmärtämään nimekkeen " aktivisti" ongelmallisuuden. Niin kauan kun on aktivisteja, saavat muut rauhassa olla passiivisia. Tämän ajatuksen johdosta päädyin neulomaan villasukkia eduskuntatalon edustalle marraskuun 1. klo 8. Meitä, ihan tavallisia ihmisiä on siellä koko tämän kuluvan työviikon ajan tekemässä oikeaksi katsomaansa työtä: ilmaisemassa mielipiteensä tärkeäksi katsomassaan asiassa. Jokainen on tehnyt sen tavallaan. Minä tahdoin kutoa sukat. Kutimellani muistutan, että kaiken ei aina tarvitse tapahtua helposti ja nopeasti. Termostaattia voi säätää pienemmälle. Toivon, että sukista tulee mieluiset ja kestävät. Silmäpaot välttääkseni etenen työssäni rauhassa, joten kysymykseeni kengännumerosta ehtii vielä hyvin vastata. Jään odottamaan.

Hyvää loppusyksyä toivottaen: Hanna Saarikoski

P.S Aloitin harmaalla, siitähän kaikki pitävät?